SB Kauhajoen miesten edustusjoukkue hakee paluuta voittokantaan, kun vierailulle Koulukeskuksen saliin saapuu SB Vaasa Young Boys.

SBK on esittänyt kuluvalla kaudella hienoja otteita. Neljässä ensimmäisessä ottelussaan joukkue on kohdannut yhden päävastustajistaan sekä kolme sarjan kärkijoukkuetta ja matkaan on tarttunut mukavasti kaksi voittoa.

Seuraavat viikot tulevat olemaan todella tärkeitä SBK:lle, sillä vastassa on lisää näitä edellä mainittuja päävastustajia ja vieläpä kotisalissa.

Ensimmäisenä vierailulle saapuu SB Vaasa Young Boys, joka on siis sarjatasoa ylempänä pelaavan SB Vaasan kanssa farmiyhteistyössä. Farmisopimuksilla varustetut joukkueet ovat aina hieman ottelusta riippuen kysymysmerkkejä kokoonpanonsa osalta, mutta joka tapauksessa Kauhajoelle saapuu lauantaina vahva vastustaja.

Young Boysia voisi kuvailla myös ärsytetyksi vastustajaksi, sillä joukkue hävisi kauden kolme ensimmäistä ottelua, joista yhden jatkoajalla sarjakakkosena majailevalle Kokkolan Nibacokselle. Viimeisimmässä ottelussaan se puolestaan kaatoi kotonaan SPV:n kakkosjoukkueen niukasti 7-6, joten neljästä viimeisestä tarjolla olleesta sarjapisteestä joukkue on poiminut kolme.

SBK:n ja Young Boysin väliset väännöt ovat olleet aina sekä äärimmäisen värikkäitä että tiukkoja, eikä tämä lauantaipäivän näytös varmastikaan tee poikkeusta sääntöön.

Edessä on siis toisin sanoen kiivas taistelu sarjapisteistä, sillä joukkueiden välinen piste-ero äärimmäisen tiukassa Pohjanmaan 2. divisioonassa on ainoastaan piste. Voitolla Young Boys nousisi karsintaviivan yläpuolelle – SBK puolestaan mukaan sarjan kärkikahinoihin.

Seuraa heitä:

SBK

Lassi Lähdesmäki

Tältä kaverilta ei jalat ja uskallus lopu missään vaiheessa kesken. Tehtaili MLT:tä vastaan kaksi upeaa maalia ja nuorukaiselta sopii odottaa lisää. Ennakkoluulotonta tekemistä alusta loppuun saakka – se on varmaa.

Mika Ollonqvist

Oli kauden ensimmäisessä ottelussaan ennakkosuosikki MLT:tä vastaan todella kovassa vireessä, pelaten varsin eleettömän, mutta upean ottelun. Kokemuksen syvällä rintaäänellä mennään.

SB Vaasa Yb

Markus Rintamäki

Ollut ylivoimaisesti joukkueensa tehokkain pelaaja, tehtailtuaan neljään otteluun pisteet 4+4. Rokotti joukkueensa viime ottelussa SPV:tä tehoin 2+1.

Kristian Österman/Mikko Lybeck

Pelaa Young Boysin maalinsuulla sitten kumpi tahansa kaveri, niin osaamista löytyy. Vaasalaisnippu ei siis ole tällä kaudella todellakaan kompuroinut maalivahteihinsa ja kaksikosta etenkin Österman on ollut vahvassa vedossa.

 

SBK – SB Vaasa Yb

La 04.11.2017, 12:00
Koulukeskuksen sali

Liput: 5 € (alle 12-vuotiaat ilman)
Kausikortit: 25 €