SB Kauhajoen osalta sarjakausi 2016-17 tuli päätökseen viime lauantaina, kun miesten edustuksen pudotuspeliurakka päättyi.

SBK:n alaisuudessa pelasi päättyneellä kaudella seitsemän joukkuetta, joista kaksi oli miesten, yksi naisten, kolme poikajunioreiden ja yksi tyttöjunioreiden joukkue.

Ennen kaikkea positiivinen asia oli se, että SBK sai jalkeille ensimmäisen tyttöjoukkueen, sitten kauden 2012-13.

Nyt, kun kaikkien joukkueiden pelit ovat paketissa, oli aika päivittää SBK:n kaikkien aikojen pelaajatilastot. Kovia nousijoita nähtiin erityisesti miehissä ja poikajunioreissa.

Miesten osalta kärkikolmikko pysyi koskemattomana, mutta Top 10:een nousi kuluvalla kaudella varakapteenina pelannut Juha-Matti Kiviluoma. Muita merkittäviä nousijoita olivat Niklas Huhtaviita ja Mikko Keski-Korhonen.

Pojissa puolestaan hurjat tehot etenkin C-junioreissa nakuttanut Eero Haapaniemi nousi tilastoissa roimasti. Haapaniemi on nyt kaikkien aikojen pistepörssissä jaetulla nelossijalla ja hänen vanavedessään kovan nousun tekivät viidenneksi kivunnut Sami Lehtikevari, seitsemänneksi noussut Veeti Ahonen ja yhdeksänneltä sijalta löytyvä Lassi Lähdesmäki, joka pelasi junioreiden osalta päättyneellä kaudella vain B-junioreissa.

Tyttöjen puolelle saatiin puolestaan läjäpäin uusia nimiä ja myös naisten tilastoissa nähtiin muutamia uusia lisäyksiä. Nais- ja tyttöjoukkueiden kaikkien aikojen tilastoissa sijoitukset pysyivät kuitenkin hyvin pitkälti ennallaan.

Tässä vielä kaikkien ”sarjojen” Top 5:

Miehet:

1. Tuomo Juupaluoma (96+174=270)
2. Tero Viertola (184+52=236)
3. Eero Kaski (94+95=189)
4. Anssi Kulmala (116+65=181)
5. Juhani Lehtonen (86+79=165)

Naiset:

1. Jonna Huhtaviita (77+62=139)
2. Anne Harju-Ontto (68+65=133)
3. Hanna Mäki-Uuro (76+30=106)
4. Meri Törmä (66+33=99)
5. Suvi Rinne (21+22=43)

Tytöt:

1. Roosa Kaukola-Risku (16+5=21)
2. Marianne Leppinen (6+8=14)
3. Anniina Sihto (6+7=13)
4. Jatta Tikka (9+3=12)
5. Eveliina Viitala (7+5=12)

Pojat:

1. Tomi Kivelä (59+29=88)
2. Mikael Rahkola (44+21=65)
3. Topias Luhtala (35+24=59)
4. Eero Haapaniemi (31+28=59)
5. Sami Lehtikevari (36+12=48)

Kaikkien aikojen pistepörssit

Miehet
Naiset
Pojat
Tytöt