Kauhajoen Yhteiskoulun salissa nähdään tänään erittäin jännittävä ottelu monessakin mielessä, kun sarjakärki Nibacos saapuu vieraaksi parketille.

SBK:n ja Nibacoksen välisessä ottelussa pelataan tärkeistä sarjapisteistä, sillä SBK haluaa varmistaa pudotuspelipaikkansa ja samaan aikaan vieraaksi saapuva kokkolalaisnippu pyrkii pitämään kiinni runkosarjan piikkipaikasta loppuun saakka.

Panokset alkavat olla – jos ei nyt aivan vielä huipussaan – niin melkoisen tapissa joka tapauksessa.

Kyseessä ei välttämättä ole kuitenkaan pelkästään taisto sarjapisteistä, vaan joukkueet saattavat niin sanotusti hakea jo ennakkoasetelmia tulevaa varten. Mikäli nimittäin nykyiset sarjasijoitukset pysyvät, Nibacos pääsee valitsemaan ensimmäisen kierroksen pudotuspelivastustajansa ja tuossa kohtaa SBK olisi yksi vaihtoehdoista.

”Todella herkullinen peli meille”

Monien papereissa SBK olisikin se todennäköisin valinta, ainakin mikäli Nibacoksen vastaavaa otteluennakkoa on uskominen.

– Kyllähän me lähdetään tekemään kaikkemme monestakin syystä: ensinnäkin meillä on mahdollisuus varmistaa pudotuspelipaikka, toisekseen me pystytään kiusaamaan Nibacosta ja pudotuspelien tullen aiheuttamaan melkoista päänvaivaa, kun runkosarjan ykkönen lähtee valitsemaan pudotuspelivastustajaansa, valmentaja Marko Ollonqvist toteaa innostuneena.

– Tietenkin kaikki tämä edellyttää sitä, että pudotuspeleihin selvitään.

Ennakkosuosikista ei ottelun alla ole epäselvyyttä, mutta kuten kauden ensimmäinen kohtaaminen Kokkolassa osoitti, pisteistä taistelu on ehdottomasti mahdollista.

– Tämä on meille loistava mahdollisuus. Kaikki paineet on vastustajalla, joten rentoutta ainakin pitäisi löytyä, kun taas kokkolalaisten suunnalla saattaa hieman maila puristaa. Ja onhan sarjakärjen kaataminen aina makeaa, joten kuvailisin tätä todella herkulliseksi peliksi meidän kannalta. Jos ei sarjakärkeä vastaan syty, niin sitten saa alkaa jo miettiä muita hommia salibandyn tilalle.

Miten Nibacos sitten kaatuu?

– Sitä ei ehkä kannata tässä liikaa ruveta ruotimaan. Sen verran voi kuitenkin sanoa, että tuon edellä mainitun rentouden kautta on olemassa kaikki avaimet kaivaa se meidän paras osaaminen esille.

SBK:lta ottelussa sivussa ovat Anssi Kulmala ja armeijan harmaissa flunssan sairastunut Topias Luhtala. Lisäksi muutama muu on kärsinyt erilaisista sairasteluista, mutta ovat mukana kokoonpanossa.

– Näitä tilanteita varten meillä on rosteria ja ennen kaikkea kilpailua pelipaikoista. Esimerkiksi vielä juniori-ikäinen Lähdesmäen Lassi on tehnyt omilla esityksillään meidän päätöksistä tosi haastavia, joskin Lassi on ollut yksi sairastelleista pelaajista tällä viikolla, Ollonqvist päättää.

SBK – Nibacos

Sunnuntaina 19.02.2017, klo 16:00
Yhteiskoulun liikuntasali
Huom. Otteluun kaksi henkilöä yhden hinnalla!
Liput 5 euroa