SB Kauhajoen miesten edustusjoukkue ja SB Vaasan kakkosjoukkue tarjosivat vaasalaisyleisölle huiman näytelmän.

SBK:n edustusjoukkue lähti perjantai-illan otteluun Vaasaan haastavista lähtöasetelmista. Arjen askareet mahdollistivat kello 19:00 alkaneeseen otteluun myöhäisen lähdän ja sitä kautta valmistautuminen oli aikataulullisesti vaikea.

Se myös näkyi avauserässä, jossa SBK nukkui täysin. Isäntäjoukkue iski jo ajassa 01:20 avausosumansa, jonka SBK kuitenkin kuittasi vajaata minuuttia myöhemmin, Juha-Matti Kiviluoman osuessa Juha Kulmalan syötöstä. Tasoitusosuman jälkeen avauserä oli niin sanotusti pelkkää vaasaa ja lopulta avauserän jälkeen taululla komeilivat kotijoukkueen 5-1-johtolukemat.

Erätauolla valmennusjohto ja pelaajat päättivät käynnistää ottelun omissa mielissään alusta ja homma alkoi pelittää. Vielä toisen erän alkuun edettiin tasatahdissa ja ottelun puolivälin krouvin lähestyessä tilanne oli 7-2. Aikavälillä 27:52-29:37, siis reippaan puolentoista minuutin siään, SBK osui kolmesti ja kotijoukkueen johtoasema oli huventunut kahteen maaliin. Pari minuuttia myöhemmin SBK hiipi Niklas Huhtaviidan osumalla jo maalin päähän, mutta erän loppupuolella tuli ikävä notkahdus ja toiselle erätauolle lähdettiin 10-7-lukemista.

Päätöserään valmennusjohto päätti tehdä aikalisien ja erätaukokeskustelujen jälkeen viimeisen herätysliikkeen, vaihtamalla mahdottoman tehtävän edessä vaasalaisten maalien osalta olleen Olli Syrjälän tilalle tolppien väliin Mika Ollonqvistin. Herättely toimi, sillä aikavälillä 43:51-45:14, tällä kertaa siis vajaaseen puoleentoista minuuttiin, SBK nousi Juha Kulmalan, Mikko Keski-Korhosen ja Arttu Hakamaan osumilla tasalukemiin 10-10.

SB Vaasa kuitenkin kuittasi tasoitusmaalin pari minuuttia myöhemmin ja ajassa 53:59 isäntien 12-10-maali näytti ratkaisevan ottelun. Mutta mitäpä vielä, SBK nousi Juha Kulmalan ja Juhani Lehtosen osumilla 12-12-tasatilanteeseen, ja peli oli jälleen auki. Vain puoli minuuttia tasoitusosumasta, ja ainoastaan reipas minuutti ennen ottelun loppua, vaasalaiset siirtyivät jälleen johtoon.

Tämän jälkeen kaukalossa nähtiin ratkaisu, jollaista ei olisi tälle ottelulle missään nimessä suonut. Ottelun tuomarikaksikko tuomitsi ajassa 58:51 kotijoukkueelle käsittämättömästi rangaistuslaukauksen. Tämän Mika Ollonqvist maalillaan selvitti, mutta sen myötä SBK joutui jatkamaan alivoimalla, ja täydellinen loppukiri jäi tekemättä. Näin ollen pisteet jäivät Vaasaan 13-12-lukemin.

– Otetaan nyt ikävät asiat alta ensimmäisenä pois: tuomarit eivät saa näitä otteluita ratkaista, eikä missään nimessä tuossa vaiheessa ottelua. Meidän kaveri riisti puhtaasti pallon kaverilta pois ja sen jälkeen vastustajan pelaaja kiskaisee mailalla meidän veskaria käsille, pallon ollessa jo hallussa. Jos he nyt siis halusivat jollain tavalla saada nimensä ”otsikoihin”, niin sitten siitä olisi pitänyt antaa molemmille kaksiminuuttinen, SBK:n valmentaja Marko Ollonqvist totesi hieman tuohtuneena.

– Pelattiin todella heikko ensimmäinen erä, sen jälkeen järjesteltiin upea nousu ja sitten tuomarit syövät meiltä mahdollisuudet nousta vielä kerran rinnalle. Ja ennen kaikkea he ryöstivät tältä huikealta jännitysnäytelmältä sen loppukliimaksin.

Paljon enemmän positiivista kuin negatiivista

Vaikka tappio kismitti, oli pelissä loppujen lopuksi paljon enemmän positiivista kuin negatiivista.

– Me ollaan nyt kaksi ottelua pelattu tällä kaudella ja molemmissa yksi erä on ollut luvattoman heikko. Muutoin ollaankin sitten pystytty kontrolloimaan ottelutapahtumia haluamallamme tavalla ja kyllä tällainen nousu yhtä sarjan ennakkosuosikkia vastaan, vieläpä vieraskaukalossa, kertoo siitä, että miten positiiviset meidän menestysmahdollisuudet tässä sarjassa ovat, Ollonqvist jatkoi.

– Olen koko ajan sanonut, että mitä pidemmälle kausi tulee etenemään, sitä parempia me tullaan olemaan. Kun me siis saadaan se täysi kuusikymmenminuuttinen kasaan, niin meitä on todella vaikea voittaa.

Niin, harvoin tappion hetkellä on vaikea löytää positiivisia asioita, mutta tällä kertaa niitä oikeasti löytyi.

– Haluan nähdä, että kuinka moni joukkue oikeasti pystyy räppäämään tuolla tulitikkuaskissa (pieni kaukalo) 12 maalia. Jos ei oltaisi ensimmäistä erää nukuttu, niin kyllä meillä olisi se neljä pistettä kasassa kahden ottelun jälkeen ja se tietenkin harmittaa, SBK:n kokeneeseen kaartiin lukeutuva Tuomo Juupaluoma paalutti ottelun jälkeen.

– En muista olleeni ikinä aiemmin positiivisin fiiliksin tappion jälkeen, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

SBK:n kausi jatkuu kahden viikon päästä, 22. lokakuuta, kotiottelulla TU:ta vastaan. Joukkue lukeutuu niin ikään sarjan ennakkosuosikkeihin, mutta se ei kauhajokelaisleirissä päätä huimaa.

– Niin kuin sanoin, niin kun me saadaan se täysin ehjä peli kasaan, on meitä vaikea voittaa. Ja tietenkin sitä ehjää suoritusta lähdetään ehdottomasti hakemaan kotikaukalossa.

SBK:n tehokkaimmat pelaajat ottelussa olivat Juha Kulmala (3+1), Mikko Keski-Korhonen (2+1), Juha-Matti Kiviluoma (1+2) ja Juhani Lehtonen (1+2). Vieraiden tehomiehenä riehui käsittämättömät tehot 3+5 iskenyt Kimmo Lintala.

Ottelun tilastot:

01:20   1-0   Haakana (Lintala)
02:12   1-1   Kiviluoma (J. Kulmala)
05:33   2-1   Hirvonen (Haakana)
07:16   3-1   Lintala (Kuusisto)
14:07   4-1   Varsanpää (Lintala)
18:01   5-1   Haakana (Lintala)
20:57   5-2   Sjöblom
23:47   6-2   Lintala (Haakana)
24:05   7-2   Åkerfelt (Joensuu)
27:52   7-3   A. Kulmala (Juupaluoma)
28:41   7-4   Keski-Korhonen (Lehtonen)
29:37   7-5   J. Kulmala (Kiviluoma)
31:08   7-6   N. Huhtaviita (Lehtonen)
33:19   8-6   Kantoniemi (Varsanpää)
34:44   9-6   Hirvonen (Lipsanen) YV
37:32   9-7   A. Kulmala (Sjöblom)
39:02   10-7   Haakana (Lintala)
43:51   10-8   J. Kulmala (Heinänen)
44:56   10-9   Keski-Korhonen (N. Huhtaviita)
45:14   10-10   Hakamaa (Kattelus)
47:25   11-10   Hissa (Furu)
53:59   12-10   Lipsanen (Lintala) AV
54:55   12-11   Lehtonen (Keski-Korhonen)
58:11   12-12   J. Kulmala (Kiviluoma)
58:41   13-12   Lintala (Hirvonen) VoM
58:51   ERL      Joensuu

Torjunnat:

Jouko Valtola (SB Vaasa II) 4+7+4 = 15
Olli Syrjälä (SBK) 6+6 = 12
Mika Ollonqvist (SBK) 5 = 5

Jäähyt:

SB Vaasa II 1×2 min
SBK 4×2 min

 

SBK – TU

Lauantaina 22.10., kello 16:00
Yhteiskoulun liikuntasali
Liput 5 euroa, kausikortti 35 euroa