SB Kauhajoen miesten edustusjoukkueen ja Kokkolan Nibacoksen väliseen ensimmäiseen pudotuspeliotteluun on aikaa enää vajaa vuorokausi.

Nibacos lähti käynnissä olevaan kauteen koko sarjan suurimpana ennakkosuosikkina, ja kun 16 ottelun mittainen runkosarja oli paketoituna, ei ollut ihme, että kokkolalaisnippu löytyi sarjan piikkipaikalta. Joukkue oli pysynyt edelliskaudesta hyvin kasassa ja se näkyi alusta alkaen suorituksissa kaukalon puolella.

Kauhajoella puolestaan valmistauduttiin paluuseen takaisin 2. divisioonaan. Joukkue oli siis tehnyt vuoden mittaisen visiitin sarjaporrasta alemmaksi ja lähes unelmakauden jälkeen SBK palasi takaisin sinne, minne se kuuluukin.

Kesän aikana rosteria laajennettiin melkoisesti, sillä aiemmin ongelmia 2. divisioonassa oli tuottanut pelaajiston kapeus. Uudet pelaajat ja täysin uudistunut pelisysteemi toivat totta kai mukanaan myös omat haasteensa, mutta tavoite toteutui: pelipaikoille haluttiin synnyttää kilpailua ja samalla varmistaa, että kasaan saadaan kilpailukykyinen joukkue.

Kausi alkoi hyvin, joskin se piti sisällään muutaman hieman synkemmän putken, mutta ennen kaikkea peli eteni koko ajan oikeaan suuntaan. Tulostaululla se ei välttämättä aina näkynyt, mutta esimerkiksi upea kotivoitto SB Vaasa II:sta, joka muuten kaatoi Nibacoksen Kokkolassa, oli oiva osoitus siitä, mihin SBK:n taidot parhaimmillaan riittävät.

”Kaikki paineet toisessa suunnassa”

Nyt siis joukkueet kohtaavat toisensa pudotuspelien avauskierroksella. Nibacos lähtee ottelusarjaan selkeänä ennakkosuosikkina, mutta samalla paineet kokkolalaisleirissä ovat kovat.

SBK puolestaan pääsee kevään tosipeleihin rennoin mielin ja täysin paineettomassa tilassa. Usko omaan tekemiseen joukkueen sisällä on ollut koko ajan kova ja pelilliset käyrät ovatkin osoittaneet vakaasti ylöspäin koko kevään ajan. Ja vaikka tasaisuus onkin puuttunut, näistä edellä mainituista syistä sitä uskoa riittää.

– Kyllähän tämä altavastaajan asema on meille positiivinen juttu. Ja miksi me ei voitaisi tavoitella isoja asioita? Jos ei ole tavoitteita, ei ole myöskään maalia. Kovinkaan moni ei varmasti usko meidän mahdollisuuksiin, mutta me uskotaan ja se on kaikkein tärkeintä, valmentaja Marko Ollonqvist näkee ottelusarjan ennakkoasetelmat.

– Kaikki paineet on toisessa suunnassa. Me ollaan pieni seura Nibacokseen verrattuna ja sitä kautta meillä ei ole mitään tulospaineita. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meillä olisi ollut koko ajan joukkueen sisällä selkeät tavoitteet.

Täältä löydät ottelusarjojen tilanteet, tulokset, tilastot, pelaajakortit sekä paljon muuta

Mutta miten sitten Nibacos, joka esiintyi vakuuttavasti runkosarjassa ja eteni Suomen Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon, on mahdollista pysäyttää?

– Kyllä meillä on omat keinomme siihen, mitkä tarjoaa meille mahdollisuuden taistella jopa ottelusarjan voitosta, mutta tietenkään niitä ei voi lähteä tässä julkisesti avaamaan. Yksi tärkeimmistä aseista on kuitenkin juuri se rentous ja sen lisäksi sekä usko omaan tekemiseen että peli-ilo.

– Näistä peleistä pitää osata nauttia, koska pudotuspelit on esimerkiksi meille harvinaislaatuinen kokemus, ja sitä kautta me pystytään ammentamaan tätä meidän positiivisuutta.

Runkosarjassa…

..joukkueet kohtasivat toisensa kahteen eri otteeseen.

Otteluista ensimmäinen pelattiin Kokkolassa marraskuun alussa ja tuolloin kotijoukkue Nibacos oli parempi lukemin 7-3. Ottelu oli kuitenkin loppuun saakka tasainen ja kahden erän jälkeen tilanne tulostaululla oli 2-2.

Kolmannen erän alkajaisiksi kokkolalaiset karkasivat kahden maalin johtoasemaan, mutta SBK tuli vielä mukaan otteluun ajassa 49:15. Muutamaa minuuttia myöhemmin Nibacos iski 5-3-maalin, ja kun sen jälkeen SBK:n oli otettava riskejä, loppusummerin soidessa ero oli venähtänyt neljään maaliin.

Kauden toisessa kohtaamisessa Nibacos oli Kauhajoella parempi lukemin 9-4. Tuossa ottelussa avauskaksikymppinen eteni hyvin tasaisissa merkeissä, mutta kokkolalaiset olivat tehokkaampia maalipaikoissaan. Niinpä ottelu oli ensimmäisen erän jälkeen 1-3-lukemissa.

Seuraavaa osumaa saatiinkin sitten odottaa lähes 20 minuuttia ja samalla sen merkitys nousi koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi. Lopulta Nibacos pysäytti ottelun ainoan jäähyn aikana kellot aikaan 34:54, ja kun se iski vielä ennen toisen erän loppua seuraavan, kasvoi ero neljään maaliin.

Ottelun päätöserässä joukkueet etenivät hyvin pitkälti tasatahtiin ja lopulta Kauhajoella loppulukemat kirjattiin vieraiden eduksi 9-4.

Keskinäisten otteluiden tilastot:

Nibacos: 

1. Joni Lehtinen (2+1)
2. Tuomas Palovaara (2+1)
3. Pauli Peltoniemi (1+2)
4. Timo Salo (1+2)
5. Aapo Lokasaari (2+0)

1. Jan-Olov Backlund (85,11 %)

SBK:

1. Kristian Heinänen (1+1)
2. Niklas Huhtaviita (1+1)
3. Juhani Lehtonen (1+1)
4. Mikko Keski-Korhonen (1+0)
5. Kari Pakkanen (1+0)

1. Olli Syrjälä (82,56 %)

Runkosarjatilastot:

Nibacos:

1. Tuomas Palovaara (15 ott., 21+15)
2. Timo Salo (16 ott., 17+11)
3. Tommi Tilus (14 ott., 11+13)
4. Joni Lehtinen (15 ott., 7+17)
5. Miikka Honkaniemi (16 ott., 7+16)

1. Mika Pirttimäki (81,03 %)
2. Jan-Olov Backlund (80,49 %)

SBK:

1. Juha-Matti Kiviluoma (16 ott., 11+15)
2. Mikko Keski-Korhonen (15 ott., 20+4)
3. Juhani Lehtonen (16 ott., 5+15)
4. Joonas Sjöblom (9 ott., 12+4)
5. Niklas Huhtaviita (14 ott., 5+8)

1. Mika Ollonqvist (77,01 %)
2. Olli Syrjälä (75,22 %)
3. Antti Herrala (73,27 %)