SB Kauhajoen kakkosjoukkue käynnisti urakkansa Pohjanmaan 4. divisioonassa päättyneenä viikonloppuna Nurmossa, Qmax Arenalla.
SBK:n kakkosjoukkue sai avausottelussa vastaansa PSB Lapuan, joka nousi viime kauden päätteeksi 5. divisioonasta sarjaporrasta ylemmäs. Tuon tosiasian ei kuitenkaan kannata hämätä, sillä kyseessä on ehdottomasti 4. divisioonatasoinen joukkue.
Ottelu oli pelillisesti tasaväkinen vääntö, mutta lapualaisnippu yksinkertaisesti viimeisteli paremmin. Loppulukemat kirjattiin muotoon 5-2 ja täten kakkosjoukkueen kausi sai valitettavan alun.
Päivän toisessa ottelussa vastaan asteli sarjan ylivoimainen voittajasuosikki – niin ikään nousijajoukkue – ja kovin tulevaisuuden tavoittein varustettu Konnat. Päivän isäntäjoukkue oli juuri niin kova kuin odottaa sopikin, sillä ennen kuin ottelun toinen erä ehti tulla päätökseensä, oli seinäjokelaisnippu takonut taululle 13-1-lukemat, mikä johti ottelun keskeyttämiseen.
Päivän turnauksen jälkeen PSB Lapua löytyy sarjataulukosta jaetulta ykkössijalta, puhtaalla pelillä. Konnat puolestaan keräsi kahdesta ottelusta kasaan kolme pistettä, mitkä oikeuttavat kolmanteen sijaan. Onkin siis helppo todeta, että paljon kovempia vastustajia SBK ei olisi avausturnauksessaan voinut vastaansa saada.
Kakkosjoukkue nähdään seuraavan kerran tositoimissa kotiturnauksessa, joka pelataan 16. lokakuuta Yhteiskoulun salissa. SBK:n pelit alkavat kello 10:00 ja 19:00. Tuolloin vastassa ovat samoista sijoituksista joukkueen kanssa kamppailevat Sisu ja MLT II.